maanantai 8. lokakuuta 2012

Miten toivoisit kehityskeskusteluja käsittelevän artikkelisarjan jatkuvan?


Työn alla ovat artikkelit mm. seuraavista aiheista

* Ryhmäkehityskeskustelu, kehityskeskustelu ryhmässä vai ryhmän kehityspalaveri?
* Henkilökohtainen osaamisenkehittämissuunnitelma.
* Käsitelläänkö palkkausta kehityskeskusteluissa?
* Tilannetekijöiden huomioonottaminen kehityskeskustelujen toteutuksessa ja asioiden käsittelyssä.
* Kysymysten käyttö valmistautumisen, oman näkemyksen esittämisen ja keskustelun ohjauksen apuna.
* Keskustelu menneen kauden tuloksista, suoriutumisesta ja kokemuksista oppimisesta.
* Keskusteu tulevan kauden tehtävistä, tavoitteista ja toimintasuunnitelmista.
* Keskustelu työtilanteesta ja toimintaedellytyksistä ja niiden kehittämisestä.
* Keskustelu ryhmän toimivudesta ja sen kehittämisestä.
* Keskustelu esimiehen johtamistavasta ja sen kehittämisestä.
* Kehityskeskustelun dokumentointi ja sovittujen asioiden kirjaaminen.
* Kehityskeskustelussa sovittujen asioiden toteutumisen seuranta.

Mitä muita aiheita alustuksissa kannattaisi käsitellä? Mistä muista kehityskeskustelujen käymiseen liittyvistä asioista haluaisit saada tietoa ja ideoita? Mihin muihin kehityskeskusteluja koskeviin kysymyksiin haliuaisit vastauksia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti